Onkos tullut kesä?

Lumi, joka peittää jäljet

on kadonnut.

Vesi virtaa pihalla ja ojissa

pellot vihertää

sen hetken

kun pimeys

hetkeksi hellittää.

Luontokin on mullin mallin.

Olen onnellinnen, että joulu on ohi.

Ensimmäistä kertaa elämässänäni

en saanut joulurauhasta kiinni

kuin kapalon liepeen verran,

ripauksen seimen olkien tuoksua,

aavistuksen ansaitsematonta armoa.

 

Vaikka en ollut kiltti

sain lahjoja.

Sain myös lahjan, joka ei ollut paketissa.

Joka vain tipahti - taivaasta??

Jolle en tiedä, mitä tehdä.

Jotain, mitä olen kyllä toivonut.

Salaa.

Kauan.

Jotain, mitä en uskonut saavani.

Jonka pelkurina haluaisin palauttaa

avaamattomana

ja katua sitä takuulla myöhemmin.

Joten on vain yksi vaihtoehto.

Uskaltaa ottaa lahja vastaan.

Vaikka se särkyisi.

Vaikka se katoaisi.

Vaikka sen mukana ei tule 

käyttöohjetta

eikä takuuta.

Joten 

alan kuoria perunoita

ja laitan ruuan hautumaan uuniin

menen rapaiselle kylätielle 

kävelemään

enkä ajattele

mitään

paitsi seuraavaa pyykkikoneellista

kirjopyykkiä eko-ohjelmalla

imuroidakin pitäisi

ennen kuin olen taas 

töissä koko ajan...

 

Joulurauhaan laskeutuminen antaa odottaa

Miten kiire voikaan viedä mehut
ettei tiedä itkeäkö vai nauraa
vaiko olla vaan sopivan sekava
ja vaikuttaa järkevältä ulkoisesti
vaikka iltaisin kaatuu kotiin tultuaan
kynnykseltä
suorin jaloin
pää kissanhiekkalaatikkoon

Aamuisin ei muista mitä kaikkea on unohtanut
mitä muistettava ehdottomasti
mitä syytä unohtaa
mitä ei alunperinkään pitänyt missään nimessä edes ajatella

Muistan vain
että ihmisen elämä
voi olla lyhyt kuin perhosen lento
tai tuskallisen pitkä kivinen taival
ja kaikki vaihtoehdot siltä väliltä
etenkin ne, joita ei osaa edes kuvitellakaan

Eikä muulla väliä
paitsi rakkaudella
luulin kovin nuorena niin

Nyt en luule
aavistan tietäväni
liian vähän
kaikesta

Rakkaudesta
en senkään vertaa

Vain sen
jos sukat pyörivät jaloissa
jonkun lähellä
se on varma Merkki

että käy läpiveto
tuulisella paikalla

Kissamaisia joulun aineksia

Ehkä jouluun tarvitaan vain muutama tonttu, vähän käärepaperia ja punainen naulakko?  Ja riittävästi lohta ruuaksi.

Jonakin päivänä valkenee

Liialliseen pohdintaan auttaa toisinaan

kissanpissisen maton pesu

lehtipinon lajittelu

viikon tiskipinon selvittely

tupaten täyteen ahdetun vaatehuoneen perkaus

kaikkien lähellä olevien jumittuneiden niskojen hieronta

mukaansatempaava dekkari

eläminen hetki kerrallaan
remonttipölyn ja tavarakaaoksen keskellä laiskana istuskelu
uusien ikkunoiden ihailu
 

Talvi se taas vain koittaa tehdä temppujaan pimeyden turvin korvien välissä?

Aamulla sain istua ylimääräisen puolituntisen, kun bussi liukasteli vetisellä jäällä, eikä päässyt eteen eikä taakse.
Olin yhtä innoissani myöhästymisestä kuin yläasteikäisetkin.

Seuraa tähteäsi

Elämässä varmaa on vain muutos. Niinhän sitä on veisattu jo kauan, ettei täällä ole mitään pysyvää. Tuppaa vain unohtumaan arkisten "pakko tehdä" - asioiden kanssa painiessa, aina vaan uudestaan huonomuistiselta.
Niin kuin sekin, mikä on tärkeää, mikä vähemmän, mikä ei ensinkään.

Mistä tulee onni elämään, ja tarvitseeko olla onnellinen vai olla vaan, olemassa?
Onko sama kenen vierestä herää, kenen viereen käy nukkumaan - onko se sama nukkuja aamulla kuin illalla?
Entä jos minä olenkin muuttunut yön aikaan, kuu on paistanut silmäluomien läpi ja valaissut unteni polut, ja valoa kajastaa vielä herättyä, mutta ihan väärästä suunnasta, mistä itse olisin halunnut. Mihin suuntaan silloin pitää kulkea?

Tuijotanko paperitähteä suljettujen verhojen takana sisällä, vaikka voisin mennä ulos ja nähdä koko yötaivaan?

Montako kertaa elämä tarjoaa uusia polkuja ja toisenlaisia elämiä?
Montako kertaa saa valita - ja entä jos valitseekin väärin, seuraa sammuvaa tähteä ja päätyykin entistä pimeämpään paikkaan? Saako senkin jälkeen vielä valita?
Ja entä silloin, kun polku on valittu puolestani, ja sitä on taakkoineen kuljettava vaikka haluaisi muuta? Mikä tähti silloin loistaa ja valaisee?

Taitaa olla paras mennä kävelemään pakkassäähän.

Karibialle?

Tänään eräs mukava ihminen kertoi juuri olleensa lomalla Karibialla.
Milloinkahan olisin matkustanut oikeasti jonnekin?
Kummallista, miten toiset päätyvät matkoillaan maailmaan ääriin, ja minä haaveilen matkoista Kouvolaan, Lahteen, Turkuun...ja haaveiksi nuo näyttävät jäävän.

Kesällä pääsin sentään Heinävedelle. Olisin halunnut käydä Valamossa, mutta seuralaiseni ei varsinaisesti ollut innostunut. Minä en sitten kehdannut vängätä, vaan ajattelin, että joku toinen kerta. Olin luvannut tarjota ruuan matkailupäivän aikana. Ensimmäisessä paikassa, jonne olimme ajatelleet mennä, olikin yksityistilaisuus, häät, iltaan asti. Ajeltiin toiseen, ei niin mukavaan mutta kehuttuun paikkaa. Siellä oli keittiö poikkeuksellisesti sinä päivänä suljettu aiemmin. Alkoi olla päivä niin pitkällä, että mistään ei olisi saatu kunnon ruokaa. Kunnes sitten aloin muistella, että kyllähän siellä Valamossa ruokaa tarjotaan aika myöhään. Seuralaiseni oli jo niin äkäinen ja nälissään, että hänelle oli aivan sama, minne mentäisiin.

Niin minä pääsin sittenkin käymään Valamossa - ja saimme herkullista ruokaa molemmat, eikä ollut kiirettä heti syötyä kenelläkään minnekään...

Arkea välillä

Sunnuntain vietto on tällä viikolla haaveissa vain, toisten juhla on toisten työ.

Koetan kalastella pieniä suvantopaikkoja 

menemisen, tulemisen ja tekemisen lomaan.

Joinakin päivinä kotiin palatessa naurattaa - työssä teen kaunista ihmisten tärkeisiin hetkiin - ja oma koti on kaikkea muuta kuin kaunis. Jos minua haastateltaisiin (vaikka paikalliseen ilmaisjakelulehteen), kertoisin, että inspiraatiotani työhöni kerään kotonani mörönpesässä... jonne kaivaudun vain yöksi nukkumaan. Puollustelen kotilaiskuuttani tietenkin sillä, että remontin edellä nyt mitään suursiivoussisustusta kannata ryhtyä tekemään. Kynttilöitä vaan palamaan ja piparia huuleen glögin kera. Takajalalla voi suurimpia hyökkäileviä villakoiria tyrkkiä nurkkia kohti piparinmurujen kera.

Ennen ensilumen satamista perjantaisin ajattelin, että tänä viikonloppuna pitää käydä vielä uudelleen puolukassa. Lauantaina ei sitten jaksanut, ja sunnuntai meni pyykätessä ja muuten vain karkasi käsistä - ja ajattelin huokaillen, että ensi viikonloppuna sitten. Kunnes satoi suloinen lumi, joka keräsi puolukat puolestani.

Kaikkea haluamaansa ei aina ehdi tekemään. Vaikea läksy.

Sunnuntaita

Piukat paikat

Suutarin lapset ja kengät.

Puutarhurin kasvit ja ruukut.

Kolibrikukan ruukku oli viime keväänä käynyt vähän ahtaaksi. 

Raa'an ruukunleikkausoperaation jälkeen: juuri niin, aikamoiset mötkäleet. 

Varmaan kasvi olisi kohta lähtenyt kävellen etsimään suurempaa ruukkua.

Tässä pitäisi olla nyt kuva kasvista uudessa ruukussaan, mutta enhän minä sellaista muistanut enää ottaa. 

Kukkaissarvikissa

Tämä on eräs vaihtoehto ensi joulun korttikuvaksi. 

Harvinainen ja rauhoitettu OrkideasarvinenPorokissa.

Metsässä

Kaikki on paikallaan, maat, puut, kasvit, kannot, kivet, kakat. Ötökät ja hönniäiset tietävät puuhansa, samoin eläimet. Ne tekevät, mitä niiden kuuluu tehdä, eivätkää ne käy välillä neuvomassa muita, miten homma pitäisi niiden mielestä hoitaa.
Metsään on päästävä säänöllisesti, sammalmättäillä kävellessä sielu lepää.
Ehkä minun siis pitäisi ymmärtää erästä lähisukulaistani, joka kävi mieluummin tapaamassa vanhoja sienimaastojaan kuin ihmisiä niiden lähiseudulla. Sieniretkelle kertyi kilometrejä vain 300, ellei enemmänkin - ja ihmisten tapaamiseen se on ollut viimeiset seitsemän vuotta liian pitkä matka. Mielenkiintoisia ovat ajatusten tiet. Tai liekö mitään edes ajateltu. Yritän olla kuin pikkueläin, joka ei nyt alkaisi neuvoa toista. Aika vaikeaa. Melkein niin kuin tietäisin, miten olisi voinut toimia...

Eräänä elokuisena viikonloppuna kuljeskelin sieniä etsimässä. Kuvat ei tee oikeutta sammaleiselle ja salaperäiselle tunnelmalle.

 

Haaparouskuja löytyi tuulettuvien naavapartojen lisäksi.

Tatteja oli vain muutamia, nyt niitä kuulema vasta kunnolla nouseekin.

Kasvimaa

Kaksi kuvaa kasvun ihmeestä.

Toukokuu 2013

Elokuun loppupuoli 2013

Tavallinen päivä

Aamulla, kun rähmät vielä ovat silmännurkissa, menen bussipysäkille. 

Matkaa sinne on muutama kymmenen metriä kotiovelta.

Bussipysäkki vuonna 2013.

                       Nuokun reilun puolisen tuntia leppoisassa kyydissä, 

                                   kävelen pari minuuttia ja olen täällä:

   Joinakin päivinä seuraa minulle pitivät muiden muassa nämä 50 valkoliljaa.
         Niiden tuoksusta menee pää pyörälle - ja toisinaan myös kipeäksi.

Liljoja voi käyttää vaikkapa näin. 

        Ruokatauolla, mikäli sellaisen muistan pitää, syön mielelläni tällaista:

Tomaattinen voimapata. Kuvassa ennen keittämistä.

                                   Sen jälkeen jaksaa taas tarttua työhön. 

                       Kuten pakkausmerkinnöistä ilmenee, tätä ei saa syödä.

                              Nimestä taas voi päätellä käyttötarkoituksen.

             Nämä lisiantukset eli eustomat päätyivät tietenkin morsiuskimppuun.

Kotiin päästyäni syön taas mielelläni, ja paljon.

            Sitten onkin jo aika käydä nukkumaan. Samu näyttää mallia.

 Kauniita unia!

Hei, miten kesä meni....

Aika on aika kummallinen asia.
Kesällä oli aikaa olla pihalla, ja kyllähän olinkin, koko rahalla, vaikka sitä juuri ei ollutkaan, siis rahaa ja senpä tähden kuokin mullassa, kun sitä ei tarvinnut erikseen hankkia. Mitä nyt pari kertaa puutahamyymälästä ja kerran rautakaupasta peräkontti täyteen, sillä ruukkuihin en halunnut rikkaruohoja. En niitä erityisemmin halunnut kasvimaallekaan, mutta ne vain nousivat ja minä laskeuduin, polvilleni, kitkemään ketkuliselän kanssa. Välillä kai makasin mahallaankin, harmi vain ettei kukaan nähnyt. Tai ehkä joku Tokion-koneesta kurkisti juuri meidän pihan kohdalla ikkunasta,ja näki punapäisen hahmoni. Kitkemishuivina oli nimittäin punainen ohdake-kuvioinen kirpparisilkkihuivi, vältyin auringonpistokselta ja paarmojen puremilta, eikä kirppujakaan tullut.
Olen ottanut kasveista paljon kuvia, se oli silkkaa huvia, mutta ne eivät tunnu siirtyvän...parhaillaankin junnaavat jossain matkalla laitteesta toiseen, ja minulla on kohta nukkumaanmenoaika. Ajastahan minä aloinkin, palataan kevyen aasinsillan kautta siis sujuvasti siihen.
Aika yhdistettynä rahaan tekee siitä,niin - sen juuri.

Työn.

Aloitin uudessa työssä elokuun alussa. Työssä kohtaan päivittäin ihmisiä, jotka ihmettelevät, miten aika loppui - elämänaika, yhteinen aika, aina väärään aikaan, usein yllättäen. Ja samalla alkoi uusi aika niille, joiden elämäntaival jatkuu.

Arkisia tökkimisiä

Auto ei suostunut yhteistyöhön, jätti meidät eilen taipaleelle...tultiin pirssillä kotiin ruokakassien kanssa. Kyllä köyhien kelpaa. No, ei meille julkiset välineet liikennöi - ja kävelymatkaa olisi ollut vähän liikaa kaatosadekuurojen lomassa, läpsykkäissä ja lipsukkaissa. Vaikka olen kerran kävellyt, kun pyörän kumi puhkesi. Talutin pyörän kumisaappaissa lompsien ja matkalla ruoka-ostokset tehden. Aikaa meni, aika lailla. Ehti tuumata ajatuksen jos toisenkin.

En valita, harmittaa vaan. Ihminen kun on sellainen, olisi kiva kun kaikki aina sujuisi tuosta vaan. Täytyy katsoa keljuja tilanteita vähän kauempaa : useimmat arkiset vastoinkäymiset naurattaa, kun aikaa kuluu. Tilin saldokin naurattaa varmaan pitkän aikaa auton korjauksen jäljiltä.

Mutta sateen pullistamaa retiisiä ja salaattia saa jo omalta maalta, ja lapsi on taas kalassa(vapaaehtoisesti)...joten kyllä tämä taas tästä.

 

Vaikka kukaan ei kuollut, teemaan sopinee harjoitushautavihko, retiisitkin tuli syötyä ennen kuvaamista. Mikä lopulta on elämässä tärkeää?
Jos minulta kysytään, arvostan erityisesti päiviä, jolloin ei koske päähän. Tai koskee vaan vähän, tai vasta illalla. Tai että koskee, mutta kerrankin lääkkeet tepsii nopeasti. No, tietysti tärkeää ovat kaikki läheiset ihmiset ja sen sellaiset, mutta kyllähän kaikki sen tietää muutenkin, kai.

Pallero

Lapsena puristin peukalon ja etusormen välissä äidin verenpisaroiden nuppuja, koetin olla halkaisematta. Nyt jo osaan, mutta taidon ylläpitäminen vaatii tietenkin jokakesäistä harjoittelua, joten verenpisaroita on oltava useampi.
Alla on tavallistakin kehnompaa laatua oleva kuva maalauksesta, jonka tein pari vuotta sitten henkilölle, jonka verenpisaroiden nuput olivat taannoin aina rikki...

PS. Ukkosti ja satoikin vähän!

Multapuuhia

Siemenet ovat kummallinen juttu. En lakkaa ihmettelemästä, miten ne kuivat ja elottoman oloiset siemenet voivatkaan kasvaa - ja mistä ne tietävät, mitä niistä tulee isona? Kuvan sokeriherneen siemenet ovat pullistuneet vedessä ennen kylvöä, näin ne saavat hyvän kasvuvauhdin.

Koko viikon olen siis myllännyt mullassa, kilpaa myyrien kanssa. Helle pakotti välillä siestalle kuusten alle, mutta koska selkä on kestänyt, olen minäkin sinnitellyt,niistänyt vain iltaisin multaa ja ihmetellyt kauniita käsiäni. Juolavehnän juurta olen kiskonut maasta muutaman kilometrin, valvattia ja voikukkaa vähän vähemmän. Yleisin rikkakasvi on yllättäen palsternakka, se kun kukki viime kesänä kauniisti. En taannoin syönyt sitä, koska olen yhä sille allerginen...ja nyt pieniä palsternakkoja kasvaa joka paikassa, siementuotanto siis onnistui - ja siemenet myös talvehtivat hyvin.
Yhtenä päivänä olin muilla asioilla, tosin silloinkin päädyin puolivahingossa istuttamaan rungollisia markettoja ja orvokkeja. Minkäs luonnolleen mahtaa ihminen.

Vaikka päivisin on lämmintä, viime yönäkin lämpöä oli vain vajaata 8 astetta, ja päivystin peittoni kanssa, vienkö sen kesäkukille vai nukunko itse sen alla.
(..enemmän päivystin kai kotiutuvien yökyöpeleiden takia..)Aurinko onneksi alkoi nousta niin varhain, että ilmakin lämpeni ja sain pitää peittoni. Kaikki hallaharsot kun ovat jo käytössä (paitsi se, missä hiiriperhe oli viettänyt talvea mukavasti, samalla reittänyt sen kuin kauneimmaksi mummon
pitsiunelmapeitoksi).

Tänään odotin sadetta, mutta turhaan. Huomenna kylvän vielä viimeiset kesäkukkakylvöt, pussin pohjan keltaisia porkkanoita ja salaattia. Ja arvuuttelen, joko kurpitsat ja maissit olisi aika päästää kasvimökin suojista avomaalla(ja sen reikäharson alle). Yhteensä satakunta kesäpäivänhattua ja samettikukkaa odottelee myös istutusta, tuoksuherneet rötköttävät pitkällään pienissä ruukuissa- kaivaten kakkaa(kanan) ja keppiä(tueksi). Ja kaikenlaista nurkkiin purkkiin unohtunutta kasvia ja kukkaa kaipaa uutta multaa...tämähän on loputon työmaa, mutta mieluisa sellainen.

Minä kaipaan nyt eniten unta, myös yksi hyvä sadepäivä menisi, yökin kelpaa...

Sitten vain odotellaan, putkahtaako maasta Rikka vai Kasvi.
Ensimmäisenä kylvetystä penkistä saa ainakin ihan kohta napsia pieniä makeita salaatinlehtiä.

Suvisunnuntai

 

Tänään istun ja ihmettelen.

Kun ei enää huvita istuskella, puuhan jotakin muuta mukavaa.

Etsin vaikka pulleanuppuiselle verenpisaralle isomman ruukun.

Tai makailen vain kuusten alla, ja mietin, että aioin heti tänne 

muutettua laittaa riippumaton niiden väliin.

  

Eilinen puuasiantuntija tahtoi aikaisin ulos. Ajattelin, että on kai akuutti heinänsyömisen tarve tai kynsien teroitus puunrungolla, joten mentiin.Vaan  eihän nyt pyhäaamuna sellaista. Hän vain halusi istuskelemaan ruohonleikuria näkemättömään heinikkoon puolivarjoon. Siinä nökötettiin puoli tuntia kuunnellen lintujen laulua ja haistellen kesää. Alkava M.Igreeni pakotti sitten kahvinkeittoon, mutta tuohon puuhaan palaan siis ihan pian.

Kukkia puussa ja pensaassa

  

Kotipihalla tuomi kukki ja tuoksui, ja taisi olla torstai kun kävelin pihalla tuomenkukkasateessa. Eilinen ukkoskuuro vei viimeisetkin kukat.

Yhden tätini pihamaalla kukki mahonia näin kauniisti viikko sitten.

Asiantuntijan kanssa(kuvassa alla) tutkimme pihani toisen omenapuun kukkatilannetta. Ei kuki eikä lehdet puhkea puoleen puusta. Juuresta kasvaa kyllä villiä horokkia. Tämän puolikuollut puu aloitti kuolemisensa jo edellisenä talvena kovien pakkasten puremana. Jos poistaa puolet puusta, jäljelle jäänyt ei ole mikään silmäilo. Ei tietysti kuivat oksatkaan...paitsi jos laittaisi jotakin köynnöstä kasvamaan juurelta? Villiviiniä, kärhöä tai kesäkukkaköynnöksiä?

Jäämme pohtimaan tilannetta.

Peto puussa

Juhannusruusun alla oli kasa untuvia. Tässäkö syyllinen?

No ei sentään, tämä julma petoeläin ulkoilee valjaissa. Lempipuuha on valjaista huolimatta puihin kiipeily. Pitemmän taluttajan kanssa pääsee korkeammalle. Jopa niin korkealle, että kerran tarvittiin kättä pidempää kissan saamiseksi alas. Toinen veti valjaista paikalle kiireesti kiikutetulla huteralla tuolilla seisten ja toinen tökki pitkällä laholla kepillä takapuoleen (kissaa). Eläinrääkkäykseltä se varmaan ohikulkijoista näytti, mutta kissallahan oli kivaa, kun kerrankin kaksi perheenjäsentä ennätti sen kanssa leikkimään - ja vielä puussa!

Takapihalla

Tämä ei ole muinainen pakanallinen palvontapaikka. 

Tämä on kasvimaallani sijaitseva veistoksellinen kukkapenkki. 

Veistos on tehty erään itäsuomalaisen kaupungin puisto-osaston setien hopeapajusta (eli nykyisin hopeasalavasta) poistamasta oksasta, jota talttani tökki vuonna 2003(tai sinne päin, niin vuosi kuin talttakin.) Pitää hyvin puutarhatontut pois pihamaalta.
Ympärille on kylvetty valkoista kesämalvikkia, ja entuudestaan siellä kukkivat monivuotiset siperianunikot, kuvassa vielä nupullaan.

Sen sijaan, että kuokkisin täällä muhevalla työmaalla kauniina päivänä, istun ompelukoneen ääressä ja kursin kasaan taftileninkiä nuorelle neidolle. Kahvitauolla tässä vain huokaan organzaa olkapäällä toisenlaisella koneella.
Toivoakseni saan korvaukseksi kuvata leningin käyttäjänsä yllä, jos en, puen sen sitten tuolle alastomalle Impille joku yönseutu.

Taustalla väliaikainen pikakasvimökki vuodelta 2009, omasta päästä rakennettu...ja aivan itse. Sen varmaan ehkä huomaa sanomattakin. Sitä haaveilemaani talvisin viherhuoneena toimivaa kahdeksankulmaista ansaria odotellessa haistelen kasvihuoneen tuoksua tuolla korvikemökissä.

Lantana

Tämä ei ole kakka- vaan kukkajuttu. Lantana on tulikruunujen suku. Lähipuutarhalla tapasin tämän kaunokaisen alun, pienihän se vielä on, mutta odottakaas elokuuhun! Ulkoiluseurana neiti Lantanalla on lipevä limenvärinen Lysimachia nummularia eli suikeroalpi. Vielä en istuta kesäkukkia isoihin ruukkuihin ulos, sillä meidän nurkalla kevään viimeiset hallat ovat joinakin vuosina tulleet juhannusviikolla. Syksyn ensimmäiset hallayöt ovat tavallisesti odotettavissa reippaasti ennen elokuun loppua. Kasvata siinä sitten.

 

Hopeasalavan alla kevätaamuna aikaisin.