Lumi, joka peittää jäljet
on kadonnut.
Vesi virtaa pihalla ja ojissa
pellot vihertää
sen hetken
kun pimeys
hetkeksi hellittää.
Luontokin on mullin mallin.
Olen onnellinnen, että joulu on ohi.
Ensimmäistä kertaa elämässänäni
en saanut joulurauhasta kiinni
kuin kapalon liepeen verran,
ripauksen seimen olkien tuoksua,
aavistuksen ansaitsematonta armoa.
Vaikka en ollut kiltti
sain lahjoja.
Sain myös lahjan, joka ei ollut paketissa.
Joka vain tipahti - taivaasta??
Jolle en tiedä, mitä tehdä.
Jotain, mitä olen kyllä toivonut.
Salaa.
Kauan.
Jotain, mitä en uskonut saavani.
Jonka pelkurina haluaisin palauttaa
avaamattomana
ja katua sitä takuulla myöhemmin.
Joten on vain yksi vaihtoehto.
Uskaltaa ottaa lahja vastaan.
Vaikka se särkyisi.
Vaikka se katoaisi.
Vaikka sen mukana ei tule
käyttöohjetta
eikä takuuta.
Joten
alan kuoria perunoita
ja laitan ruuan hautumaan uuniin
menen rapaiselle kylätielle
kävelemään
enkä ajattele
mitään
paitsi seuraavaa pyykkikoneellista
kirjopyykkiä eko-ohjelmalla
imuroidakin pitäisi
ennen kuin olen taas
töissä koko ajan...
