Ihmisemo ei saa jättää poikasiaan ja lähteä edeltä valmistelemaan toista pesää. Isokuovinaaras saa lähteä muuttomatkalle jo kesäkuussa, koiras hoitaa poikaset. Ihmisemo joutuu kaikkien nokittavaksi tällaisen pesäeron sattuessa. Vaikka poikasten kannalta on varmasti parempi pysyä tutussa pesäpuussa, etenkään jos ennalta ei tiedä, onko kyseessä peruutamaon pesäero vai paikattava pesärikko.
Tärkeintä on, että poikaset tulevat hoidetuiksi mahdollisimman hyvin. Ei poikasia ole helppo jättää, edes tilapäisesti. Sen tuskan rinnalla ei tuntunut miltään, että kaikki muukin oli jätettävä.
- Entä tämä puutarha, kaikki kasvit? kysyi lähdön hetkellä pesäeron toinen osapuoli.
Ei kysynyt, kaipaanko kaunista sohvaa, talonpoikaskaappia, pesukonetta, pyöreää ikkunaa, parisänkyä, autoa, kesämökin rantaa, koiraa, kattiloita.
Myöhemmin isompi poikasista salakuljetti mehitähtiruukkuja vaatekassissaan emon pesään. Nimeään kertomaton täti kun oli aina käydessään tumpannut niihin tupakkansa.
Ensimmäisenä kesänä pesäeron tultua peruuttamattomaksi, seisoin rikkaruohoisella vuokrakasvimaapalstalla. Pienempi poikasista tonki maasta matoja.
- Nythän sulla äiti on taas kaikki hyvin, kun on multaa.
Luopumisvuosien jälkeen, kun tukkakin oli lähtenyt päästä tuulien tuiverruksessa, tuulen suunta yht´äkkiä kääntyi. Poikaset muutivat samaan pesään. Pesässä oli tosin vieras koiras, joka tuntui vaivaavan erityisesti niitä, joille asia ei millään muotoa kuulunut. Poikaset suhtautuivat asiaan mutkattomammin, ei toki kitkattomasti.
Pesäkin oli aluksi kovin tiivistunnelmainen. Ja Niukkuus istui siellä sitkeästi, mieluiten jääkaapin kupeella.
Betonipiha on vaihtunut nyt nurmikoksi, autojen sijaan pihaan on parkkeerannut marjapensaita, omenapuita, mansikkamaa ja perennapenkki. Pesäkin on sopivan kokoinen. Niukkuus on muuttanut mukana, mutta nykyisin se pääsee välillä lomalle.
Mitään en edelleenkään omista, mutta lainaahan kaikki lopulta täällä on .
tiistai 27. huhtikuuta 2010
lauantai 24. huhtikuuta 2010
Lintujen lailla
Olisipa kodinlaitto yhtä helppoa kuin linnuilla.
Ensin lähtisi pitkälle matkalle ilman matkatavaroita. Määränpäähän saavuttua katselisi mukavan kohdan, ryhtyisi rakennuspuuhiin. Korsia, risuja ja heiniä kauniisti kekoon, ja valmista on. Mikäli aikoisi munia, sen vuoro olisi ehkäpä tässä. Kumpi sitten on parempi, että koiras hoitaisi ruuanhankinnan ja itse saisi vain hautoa, vai että itsekin pääsisi välillä pois pesästä, on tapauskohtaista. Pesueesta ei toivottavasti tarvitsisi huolehtia yksin.
Ihmisemon elo on monimutkaisempaa. Usein pitäisi olla sekä pesässä että ruuanhankinnassa yhtä aikaa. Pesän laittamista voi edeltää vapaa lentely, mutta harvoin pesä ensi yrittämällä on sopiva tulevan asujaimiston tarpeisiin.
Eikä ole se ja sama, millainen pesä on muutoinkaan. Ja jos pesä ei miellytä, pitää sieltä olla entistä enemmän pois saadakseen paremman pesän, paremmalta paikalta. Paremmista pesävarusteista puhumattakaan.
Mikäli poikasia on, eivät nekään pitkään aikaan kasvata itse omia höyhenpeitteitään vaan nyppivät emonsa kuiviin saadakseen suojavarusteita maailman tuulia vastaan.
Siinä hötäkässä poikaset ehtii kasvaa ja lentää pois, juuri kun kaikki olisi ollut kohdallaan. Ja taas on pesä väärän kokoinen. Muuttaminenkin on työlästä lintuihin verrattuna, en minä ole ainakaan nähnyt yhtään lintua pesä kainalossa lentämässä.
Se, että olen niin riipuvainen pesästäni johtuu kai siivettömyydestä. Kun ympäröiviä olosuhteita ei pääse pakoon, on pesästä tehtävä niin viihtyisä ja toimiva kuin mahdollista. Silti ihmettelen toisinaan, elänkö vain pesää ja poikasia varten?
Kun jouduin lähtemään yltäkylläisestä pesästäni ja aloittamaan pesänrakennuksen täysin tyhjästä siipi maassa, oli väistämättä pohdittava, mikä on todella tarpeelista ja mitä ilmankin selviytyy. Hyvin vähälläkin tulee toimeen, niin rahalla kuin tavaralla. Mutta kauneuden kaipuusta ei niin vain voi luopuakaan, ellei sitten leikkaa samalla irti palaa sielustaan.
Ensin lähtisi pitkälle matkalle ilman matkatavaroita. Määränpäähän saavuttua katselisi mukavan kohdan, ryhtyisi rakennuspuuhiin. Korsia, risuja ja heiniä kauniisti kekoon, ja valmista on. Mikäli aikoisi munia, sen vuoro olisi ehkäpä tässä. Kumpi sitten on parempi, että koiras hoitaisi ruuanhankinnan ja itse saisi vain hautoa, vai että itsekin pääsisi välillä pois pesästä, on tapauskohtaista. Pesueesta ei toivottavasti tarvitsisi huolehtia yksin.
Ihmisemon elo on monimutkaisempaa. Usein pitäisi olla sekä pesässä että ruuanhankinnassa yhtä aikaa. Pesän laittamista voi edeltää vapaa lentely, mutta harvoin pesä ensi yrittämällä on sopiva tulevan asujaimiston tarpeisiin.
Eikä ole se ja sama, millainen pesä on muutoinkaan. Ja jos pesä ei miellytä, pitää sieltä olla entistä enemmän pois saadakseen paremman pesän, paremmalta paikalta. Paremmista pesävarusteista puhumattakaan.
Mikäli poikasia on, eivät nekään pitkään aikaan kasvata itse omia höyhenpeitteitään vaan nyppivät emonsa kuiviin saadakseen suojavarusteita maailman tuulia vastaan.
Siinä hötäkässä poikaset ehtii kasvaa ja lentää pois, juuri kun kaikki olisi ollut kohdallaan. Ja taas on pesä väärän kokoinen. Muuttaminenkin on työlästä lintuihin verrattuna, en minä ole ainakaan nähnyt yhtään lintua pesä kainalossa lentämässä.
Se, että olen niin riipuvainen pesästäni johtuu kai siivettömyydestä. Kun ympäröiviä olosuhteita ei pääse pakoon, on pesästä tehtävä niin viihtyisä ja toimiva kuin mahdollista. Silti ihmettelen toisinaan, elänkö vain pesää ja poikasia varten?
Kun jouduin lähtemään yltäkylläisestä pesästäni ja aloittamaan pesänrakennuksen täysin tyhjästä siipi maassa, oli väistämättä pohdittava, mikä on todella tarpeelista ja mitä ilmankin selviytyy. Hyvin vähälläkin tulee toimeen, niin rahalla kuin tavaralla. Mutta kauneuden kaipuusta ei niin vain voi luopuakaan, ellei sitten leikkaa samalla irti palaa sielustaan.
perjantai 23. huhtikuuta 2010
Köyhä minimalisti
Minimalistin unelma: yksi valkoinen krookus suuren multapenkin keskellä.
Kun on ainoa, saa jakamattoman huomion ja ihailun. Ehkä tänä keväävänä on opeteltava tyytymään vähempään ja odottamaan kauemmin. Viisikymmentä helmililjaa nukkuu vielä mullan alla, myöhäistä lajiketta, toivoakseni.
Olen havainnut, että nuukailu ja köyhäily ovat suosittuja harrastuksia. Kun pakon edessä joutuu köyhänä olemaan nuuka, että selviäisi päivästä toiseen, ei voi puhua enää harrastuksesta. Selviytymisestä tulee taiteilua, elämästä luovimisen sijasta luovaa ja köyhyydestä sikiää kekseliäisyyttä. Mielenköyhyyttä tulee karkoittaa kaikin keinoin.
Haaveita ja unelmia pitää helliä, vaikka pöydässä olisi vain nokkoskeittoa ja puurontähdesämpylöitä. Veden kimaltelu viinilasissa ja silitetty liina on arjen luksusta, mihin köyhälläkin on varaa.
Puhtaus lisättynä kauneudella on puoli ruokaa. Teini-ikää lähestyvät mukulat saattavat tosin olla hyvinkin vahvasti eri mieltä. Himmeästi hohtava pellavaliina ei tuossa iässä ole kovin korkeassa kurssissa. Ruumiillista työtä tekevän miehen mieleenkin saattaa hiipiä ajatus pakkotyöstä vedellä ja leivällä, ehkä uudesta emännästäkin.
Kun on ainoa, saa jakamattoman huomion ja ihailun. Ehkä tänä keväävänä on opeteltava tyytymään vähempään ja odottamaan kauemmin. Viisikymmentä helmililjaa nukkuu vielä mullan alla, myöhäistä lajiketta, toivoakseni.
Olen havainnut, että nuukailu ja köyhäily ovat suosittuja harrastuksia. Kun pakon edessä joutuu köyhänä olemaan nuuka, että selviäisi päivästä toiseen, ei voi puhua enää harrastuksesta. Selviytymisestä tulee taiteilua, elämästä luovimisen sijasta luovaa ja köyhyydestä sikiää kekseliäisyyttä. Mielenköyhyyttä tulee karkoittaa kaikin keinoin.
Haaveita ja unelmia pitää helliä, vaikka pöydässä olisi vain nokkoskeittoa ja puurontähdesämpylöitä. Veden kimaltelu viinilasissa ja silitetty liina on arjen luksusta, mihin köyhälläkin on varaa.
Puhtaus lisättynä kauneudella on puoli ruokaa. Teini-ikää lähestyvät mukulat saattavat tosin olla hyvinkin vahvasti eri mieltä. Himmeästi hohtava pellavaliina ei tuossa iässä ole kovin korkeassa kurssissa. Ruumiillista työtä tekevän miehen mieleenkin saattaa hiipiä ajatus pakkotyöstä vedellä ja leivällä, ehkä uudesta emännästäkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)